Jaana Isokangas

lavastaja ja pukusuunnittelija

Rovaniemeltä kotoisin oleva Jaana Isokangas opiskelee Lapin yliopistossa vaatetusalaa. Hän on toiminimellä tehnyt töitä pukusuunnittelijana ja stylistina mm. teatterille ja yksityisille asiakkaille. Arktiset tulet -elokuva ei ollut hänen ensimmäinen elokuvaprojektinsa, sillä hän on puvustanut ja hoitanut maskeerauksen/ hiukset 30 minuuttiseen Mun Lappi -lyhytelokuvaan vuonna 2005. Isokangas oli alusta alkaen kiinnostunut projektista, mutta huolenaiheena oli hankkeen hidas käynnistyminen sillä hän tekee pro gradu -tutkielmansa elokuvan visuaalisen ilmeen ympärille. Oppilaitosten yhteistuotanto toimi hänen mukaansa hyvin.

"Tämä on ollut erittäin antoisa kokemus, oli mukavaa oppia muiltakin alueilta kun ainoastaan omaltaan. Vinkkejä visuaaliseen ilmeeseen ja toteutukseen sai antaa jo käsikirjoitusvaiheessa, ja koko projektiin sai osallistua monipuolisesti. Mukavimmat hetket ovatkin olleet niitä, missä ollaan oltu kaikki yhdessä. Ja kieltämättä Versailles'n ullakon aarteiden ensi näkeminen jäi mieleen. Siellä säilytetään mm. maalaukset, jotka olivat dokumentissa merkittävässä roolissa, mutta minne on normaalisti turisteilta pääsy kielletty."

Vaikka alun käynnistymisvaihe oli hidas ja käsikirjoitus valmistui viime hetkellä jättäen Isokankaalle hyvin lyhyen ajan elokuvan pukusuunnittelulle, on hän projektiin tyytyväinen. Alun perin pukusuunnittelijana hankkeeseen lähtenyt Isokangas toimi tuotantovaiheessa myös lavastajana, rekvisitöörinä ja puvustajana. Hän hoiti kuvauspäivinä näyttelijöiden hiukset ja maskeerauksen. Ammattitaitoa ja itseluottamusta on tullut lisää uusien töiden ohella.

"Projektista on ollut ehdottomasti minulle hyötyä, olen tämän kautta saanut töitä muistakin projekteista ja päässyt mm. opettamaan Ammattiopisto Lappiaan kursseja."